Lapset tunturikoulussa ja vanhemmat etätöissä

Renee Aalto, Sara Nybäck ja Ronja Welling käyvät Pikku-Syötteen tunturikoulua lumilautailuleirin ajan. Sara ja Ronja ovat entuudestaan kavereita Etelä-Suomesta.

Nuoriso- ja vapaa-ajankeskus Pikku-Syötteen tunturimaisemat kimaltelevat kevätauringon paisteessa. Rinnekausi ja kelit ovat parhaimmillaan, kun Pikku-Syötteen tunturikouluun saapuu uusia koululaisia: tusinan verran nuoria lautailuharrastajia eri puolilta Suomea. Pikku-Syötteen tunturikoulun ja Iso-Syötteen lumilautailuleirin yhteistyö on jatkunut jo usean vuoden ajan.

– Nuoret hoitavat koulutehtävänsä sovitusti ja käyttäytyvät muutenkin mallikkaasti. Osa lautailuleirin oppilaista on osallistunut jo useampana vuonna, Pikku-Syötteen tunturikoulun rehtori Paavo Tolkkinen kehuu.

Tunturikouluun ovat tervetulleita kaikki esikoulu- ja alakouluikäiset lapset ympäri Suomen. He voivat käydä normaalisti koulua ja hyödyntää tunturialueen eri aktiviteetteja myös koulujen loma-aikojen ulkopuolella, muun perheen lomailun ohella tai vaikka arkena vanhempien etätyöskentelyn ajan.

Pikku-Syötteen tunturikoulun opettaja Anna-Liisa Alatalo-Määtän mielestä pienen yhteisön etu on se, että ihmiset tutustuvat paremmin toisiinsa, ja oppilaiden yksilölliseen tukeen on enemmän aikaa.

 

Uudet ihmiset ilahduttavat

Tunturikoulu on perinteinen kyläkoulu, joka toimii Hotelli Pikku-Syötteen tiloissa, kaikkien palveluiden välittömässä läheisyydessä. Koululaiset on jaettu kahteen eri yhdysluokkaan: esikouluikäisistä kolmasluokkalaisiin ja nelosluokkalaisista kuudesluokkalaisiin.

– Ryhmät ovat pieniä, joten vaikka yhdysluokkia onkin, opettajalla on kuitenkin enemmän aikaa henkilökohtaiseen ohjaukseen kuin isoissa luokissa, tarkentaa tunturikoulun opettaja Anna-Liisa Alatalo-Määttä.

Tunturikoulussa käy tiistaisin myös erityisopettaja, joka auttaa ja tukee oppilaita tarvittaessa lisää.

Yksittäisiä lomakoululaisia käy tunturikoulussa etenkin sesonkiaikaan kevättalvella. Opettajan mukaan kaikki suhtautuvat uusiin oppilaisiin hyvin, ja ainoastaan positiivista palautetta on kuultu.

– Lomakoululaiset ovat kovasti tykänneet olla täällä, kun vanhemmat viettävät lomaa Syötteen alueella, ja lapset ovat itse koulussa. Äskettäin meillä kävi yksi ekaluokkalainen Muhokselta, jonka vanhemmat tekivät samalla töitä Syötteellä. Pienemmillä oppilailla syntyy hyvinkin äkkiä kaverisuhteita, opettaja kertoo.

Oppilaat ovat samaa mieltä. Kymmenenvuotias Hanna Rantamaula on käynyt tunturikoulua esikoulusta alkaen.

– Parasta uusissa lomakoululaisissa on, kun saa uusia kavereita ja voi tutustua uusiin ihmisiin. Tänne tuli viime vuonna Porvoon seudulta Aava, Amanda, Eetu ja Viola. Ne kaikki kuuluu samaan perheeseen ja minusta tuli tosi hyvä kaveri Aavan ja Amandan kanssa, nelosluokkalainen kertoo.

Tunturikoulun vakituiset oppilaat, viidesluokkalainen Tomi Lasala ja kuudesluokkalainen Arttu Rantamaula pelaavat biljardia välitunnilla.

 

Kiinnostusta kauempaakin

Ensimmäistä kertaa lautailuleirille tulleet lomakoululaiset Ronja Welling (12) ja Renee Aalto (9) ovat harrastaneet lumilautailua jo yli viisi vuotta. Molemmat viihtyvät pienessä tunturikoulussa ja rauhallisessa tunnelmassa.

– Tosi kivaa, ja vähän porukkaa niin pääsee melkein kaikkien kans juttelemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin, myös paikallisiin. Koulussa on vaan 17 oppilasta, se on tosi erikoista, Nurmijärveltä asti saapunut Welling kertoo.

Renee Aalto on tutustunut tunturikoulun paikallisiin oppilaisiin Jennaan ja Aadaan.

– Koulunkäynti on aika hauskaa, ei ole paljon mölyä, iiläinen Aalto kuvailee.

Myös lasten vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä mahdollisuuteen yhdistää lasten koulunkäynti ja mieluinen harrastus. Reneen 11-vuotias veli on myös mukana leirillä ja koulussa.

– Huippu juttu erityisesti alakouluikäisille, että koulunkäynti hoituu opettajavetoisesti. Hienoa, että voidaan tehdä yhteistyötä, onnistuu leiri ja koulunkäynti samalla, Reneen äiti Sari Aalto kiittelee.

Pikku-Syötteen palvelut, nuorisotoiminta ja leirikoulut herättävät kiinnostusta myös kansainvälisesti.

– Vähän aikaa sitten meillä kävi Iranista rehtoreita ja opettajia tutustumassa Pikku-Syötteen leirikouluihin, tunturikouluun ja suomalaiseen koululaitokseen. Myös kiinalainen ryhmä on käynyt vierailemassa, opettaja Alatalo-Määttä kertoo.

Hotelli Pikku-Syötteen suuri liikuntasali tarjoaa monenlaista tekemistä sekä tunturikoulun oppilaille että vapaa-ajan matkustajille.

 

Tunturiluonto ja lukuisat palvelut ihastuttavat

Vuodesta toiseen lapsia miellyttää Pikku-Syötteen luonto, hotelli ja ruoka.

– Koko ajan on hauskaa eikä ole ollut tylsää missään vaiheessa, ja tosi hyvät säätkin. Hotelli on tosi kiva paikka, kivat huoneet, Welling kuvailee.

Paikalliset lapset nauttivat koulussa tunturialueen eri mahdollisuuksista.

– On kiva käydä ulkona, kun on hyvät maisemat. Hyvät ruuat ja paljo kavereita. Me leikitään paljon kaikenlaisia leikkejä ulkona aina kesällä ja syksylläkin. Saatetaan käydä joskus tuolla kodalla paistamassa makkaraa tai muutenkin, Rantamaula kertoo.

Ja tietysti opitaan paljon uutta sekä tunturikoulussa että lautailuleirillä.

– Opin lautailutemppuja, sataset ja gräbejä, Aalto kertoo.

 

  • Nuoriso- ja vapaa-ajankeskus Pikku-Syöte on Pudasjärvellä sijaitseva yhteiskunnallinen yritys.
  • Leirikouluja ja nuorisotoimintaa on järjestetty Pikku-Syötteellä jo yli 20 vuotta.
  • Pikku-Syötteen toiminnan koko tuotto ohjautuu nuorisotyön hyväksi.

Tunturikoulun oppilaat nauttivat välitunnilla upeista tunturimaisemista ja ympäröivän luonnon mahdollisuuksista.

 

Artikkeli on julkaistu Oulun alueen paikallislehti Forum24:ssa 6.3.2018.

Lue lisää tunturikoulu

Katso Hotelli Pikku-Syötteen huoneet