Kiinalainen teeseremonia rauhoitti Pikku-Syötteellä

Iloinen puheensorina täyttää nuoriso- ja vapaa-ajankeskus Pikku-Syötteen hotellin aulan, kun linja-autolastillinen pekingiläisiä koululaisia on käynyt mustikassa. Joku on keksinyt kerätä mustikoita evääksi omaan juomapulloonsakin.

– Kiinalaisia kiehtoo pohjoinen eksotiikka ja tunturialue. Pikku-Syötteellä olemmekin tehostamassa yhteistyötä ja laajentamassa markkinoita Kiinan suuntaan enemmän, kertoo Pikku-Syötteen myyntipäällikkö Sari Kasvi.

Seuraavaksi alkamassa on kiinalainen teeseremonia, johon on saatu osallistujia hotellin asiakkaista ja luonnollisesti tilaisuus kiinnostaa myös henkilökuntaa. Kiinalaiset pyytävät harkitsemaan meitä istumajärjestystä tavallista tarkemmin, sillä arvojärjestys on heille tärkeää. Tasa-arvoon tottuneita suomalaisia vähän naurattaa, kun heitä pyydetään asettautumaan ikä- ja arvojärjestykseen huoneen keskiosaan, ja samalla pois tilan reunoilta.

Pian huoneessa alkaa soida vienosti kiinalainen musiikki ja perinteisiin pukuihin pukeutuneet kiinalaisnuoret asettuvat yleisön eteen pöydän ääreen. Ensin he kertovat, mitä teetä tällä kertaa tarjotaan, ja teelehdet käydään näyttämässä eturiviin asettuneille kunniavieraille. Tällä kertaa nautitaan jasmiiniteetä pienen pienistä kupeista.

Jokaisella nuorista on seremoniassa oma roolinsa, keskellä istuva nuori nainen kaataa tarkkaan harkituin liikkein pienet teepallot pikkuruiseen teepannuun, kaataa päälle vettä ja odottaa välissä hetket. Monta vaihetta sisältävä haudutus tehdään kahdesti.

– Näin valmistettuna teen aromit tulevat paremmin esille, selittää Shengjin Shi, joka on ryhmän oppaana Pikku-Syötteellä.

Lyhyt, mutta juhlallinen hetki kestää kaikkiaan muutaman minuutin, ja yleisö taputtaa ja kiittää.

Shi kertoo, että seremonia on eri puolilla Kiinaa samanlainen, mutta seremoniaan puetut asut ja teepannu ovat erilaiset.

– Hetken tarkoitus on rauhoittua ja musiikilla luodaan myös tunnelmaa ja rauhoitutaan juomaan kupillinen teetä, Shi sanoo.

Pikku-Syötteellä järjestetty perinteinen teehetki oli rauhoittumista varten, mutta Shi kertoo, Kiinassa pidetään myös näyttävämpiä seremonioita muun muassa hotelleissa ja ravintoloissa, ja ne ovat jo enemmän showta.

– Mielenkiintoista, kun on päässyt tutustumaan enemmän kiinalaiseen kulttuuriin. Pikku-Syötteellä kävi vastikään myös leirikouluryhmä Kiinasta. He tutustuivat paikalliseen kouluun ja kaverustuivatkin koululaisten kanssa. Syötteen koululaiset tulivat vapaapäivänäkin mukaan kalastamaan yhdessä kiinalaisten nuorten kanssa, kertoo Pikku-Syötteen nuoriso-ohjaaja Jonna Komulainen.

Kiinalainen nuorisoryhmä kokeili Pikku-Syötteen tunturialueella mm. kiipeilyä, jousiammuntaa ja rivertubingia sekä vierailivat huskykoiratarhalla ja Luontokeskuksella.

Tervetuloa nauttimaan ruskasta ja tunturimaisemista Pikku-Syötteelle!

Artikkeli on julkaistu Pudasjärvi-lehdessä 31.8.2018.